JavaScript seems to be disabled in your browser. For the best experience on our site, be sure to turn on Javascript in your browser.
Myymälämme isoimmissa kaupungeissa:
Katso kaikki myymälät
Hyvä tietää näkemisestä
Silmien terveys
Varaa aika
Piilarien uusintatilaus
Likinäköisyydellä tarkoitetaan kaukonäön heikentymistä. Jos siis kaukana olevien kohteiden erottaminen on hankalaa, katsetta joutuu tarkentamaan kauas katsottaessa tai kauas katsominen tuntuu työläältä, kärsii yleensä likinäköisyydestä eli myopiasta. Likitaitteisuus on yleensä perinnöllinen ja sen kehittyminen alkaa hiljalleen lapsuudessa. Lapsilla kasvanut digilaitteiden käyttö on osaltaan lisännyt likitaitteisuuden yleisyyttä.
Jopa kolmasosa maailman väestöstä on jo nyt likinäköisiä ja ennusteiden mukaan lukema nousee viiteenkymmeneen prosenttiin vuoteen 2050 mennessä. Aasiassa kehitys on kaikkein voimakkainta, mutta myös meillä länsimaissa likinäköisten määrä on huolestuttavasti kasvussa.
Likinäköisyydelle ei ole vain yhtä syytä vaan se koostuu useammasta asiasta; sekä geneettisistä että elämäntapaan liittyvistä tekijöistä. Perinnöllisyys on vahvassa roolissa, mutta kasvavana tekijänä on tutkitusti näköympäristömme ja sen myötä käyttäytymisemme muuttuminen. Nämä ruokkivat silmän epänormaalia pituuskasvua. Perinnöllisyys: Jos toinen vanhemmista tai molemmat ovat likinäköisiä, niin on hyvin todennäköistä, että myös lapselle kehittyy myopia.
Lapsen näköympäristön vaikutus: Lasten lisääntynyt ruutuaika kuormittaa silmiä ja näköjärjestelmää. Ulkona luonnonvalossa vietetty aika ja eri etäisyyksille vaihteleva katselu ovat vähentyneet.
Likitaitteinen silmä kasvaa normaali silmää pidemmäksi ja tämän venymisen myötä silmän sisäiset rakenteet heikentyvät. Heikentyminen lisää ikääntyessämme riskiä vakaville silmäsairauksille. Likitaitteisuuden nopea eteneminen vaikuttaa myös voimakkaasti kauas näkemiseen, joten lapsi kokee esimerkiksi koulussa tai harrastuksissa haasteita. Huonosti näkeminen saattaa olla lapsen kokonaisvaltaisen kehittymisen esteenä.
Jos lapsen näkeminen ei ole kunnossa, niin saattaa olla, että:
-Lapsi siristelee lukiessaan ja hieroo silmiään -Lapsi siirtyy lähemmäs televisiota tai eturiviin koulussa nähdäkseen kauemmas -Lapsi sulkee toisen silmänsä lukiessaan tai kääntelee päätään kallelleen -Lapsella on toistuvaa pääsärkyä tai keskittymisvaikeuksia
Näistä merkeistä kannattaa hakeutua pikimmiten näöntutkimukseen optometristille, tai silmälääkärille.
Ehdottomasti tärkeintä on korjata taittovirhe joko silmälaseilla tai piilolinsseillä, jotta lapsen näkeminen on kunnossa. Likinäköisyyden kehittymisen etenemistä voidaan nykyään hidastaa tähän tarkoitukseen suunnitelluilla Stellest -silmälasilinsseillä sekä MiSight -piilolinsseillä. Molemmat vaihtoehdot ovat kehitetty erityisesti lasten likitaitteisuuden kehittymisen hidastamiseen. Mitä aiemmin näiden käytön aloittaa, sitä parempia tulokset ovat.
Optometristimme määrittävät sopivimman ratkaisun sekä ohjeistavat näiden linssien käytön.
Jos huomaat tai epäilet lapsellasi olevan ongelmia näkemisessä, varaa aika optikolle lähimpään myymälääsi. Mitä nopeammin sen parempi.
Piilolinssivalmistaja CooperVisionin MiSight on ensimmäinen tutkittu ja hyväksytty myopiaa eli likinäköisyyttä hoitava piilolinssi. Sen vaikuttavuus perustuu linssin reuna-alueilla oleviin epätarkkuusalueisiin, jotka vähentävät myopisoitumisesta johtuvaa silmämunan epänormaalia pituuskasvua ja näin hidastavat likinäköisyyden etenemistä.
MiSight-piilolinssiä on kehitetty kymmenen vuoden ajan ja tutkittu kliinisesti kolme vuotta. Tutkimukseen osallistui 200 lasta, joista 98 prosentilla näön heikkeneminen hidastui merkittävästi. Miinusta oli keskimäärin 59 % vähemmän verrattuna tavallisen yksitehopiilolinssin käyttäjiin.
Kyseessä on pehmeä kertakäyttöpiilolinssi, jota käytetään suurin osa päivästä kuutena päivänä viikossa. Linssin käytön aloittaminen 8–12-vuotiaana on suositeltavaa, sillä tulokset ovat sitä parempia, mitä nuorempana käytön aloittaa. Haittavaikutuksia ei ole havaittu ja lapset oppivat piilolinssikäytön nopeasti piilolinssiasiantuntijan opastuksella.
Kerromme myymälöissä mielellään lisää erilaisista piilolinssiratkaisuista lapsille. Piilolinssien käyttö alkaa piilolinssikontrollista!